keskiviikko, 18. huhtikuuta 2012

Yrittäjäksi?



Tätä olen monta kertaa miettinyt miksi lähdin 4H yrittäjäksi. Mikä siinä kiehtoo niin paljon? Jos vain tykkää toteuttaa omia ideoita käytännössä niin tämä on tosiaan kun luvattu maa osittain. Koskaan ei tiedä mitä päivä tuo tullessaan, tuleeko paljon asiakkaita, vai meneekö päivä vain hiljaiselon merkeissä.



Tämä työ herättää ittessä välillä onnistumisen tunteita, kun saa jotain aikaan ihan itsensä ansiosta. Päivisin sitä miettii välillä millä tavoin tuo seuraavaa kehitysideaa käytäntöön ja miten voi asiakkaita palvella paremmin? Ei ole yhtää kaduttanut kun pääsin kynnyksen yli ja lähdin kokeilemaan mitä tulee siitä mitä parhaiten osaa. Kaikki ei tullut ihan heti, meni vuosi niin alkoi kävijämäärät lisääntymään sivuilla ja muutamia tilauksiakin saapui. Sitten tänä vuonna tuli räjähdysmainen nousu asiakkaissa kun sattui osumaan oikeaan paikkaan kameran kanssa. 


Mikään ei tosiaan tule helposti, ei mikään. Paljon on aikaa mennyt sivustoihin ja muuhun suunnittelutyöhön. Sitten kun alkaa maine pikku hiljaa leviämään niin on aktiivinen yleisö jotka käyvät kuvia katselemassa puolasta saakka internetin välityksellä. Kaikesta tulee aina opittua, jokainen virhe on portti seuraavaan onnistumiseen. Kannattaa kokeilla omia rajoja ja vahvuuksia, ne tietää parhaiten vain kokeilemalla. 


Mikä olisi parempi tapa kokeilla omia rajoja kun 4H-yrityksen kautta. Tarvittaessa on sinulla tuki, turva, ja apuakin saat tarvittaessa. Tätä kautta oppii tuntemaan itsensä huomattavasti paremmin, ja aina oppii uutta joka myöhemmin on hyödyksi. 


Kokeile sinäkin, missä menee omat rajasi?


Jani-Pekka Lindroth
TapahtumaKuva

tiistai, 13. maaliskuuta 2012

Kesäksi töihin?

Ollaan menossa jo kovaa vauhtia kohti kevättä. Lumet sulaa ja tien varsilla näkyy jo vihreää ruohoa. Aurinko paistaa ja lämmittää ihanasti. Siksipä monella on varmasti jo kesä mielessä sekä tietysti siihen liittyvät kesätyöt. Kesätöitähän on kannattanut jo hakea, sillä  niin kuin sanonta kuuluu, niin "nopeat syö hitaat." Mutta ei hätää, jos töitä ei ole vielä haettu, sillä 4H tarjoaa myös kesäisin paljon töitä nuorille.

Itse aloitin ensimmäiset työni 4H:n kautta ja varsinkin kesäisin dogsitter-kurssin käytyäni eläintenhoitokeikkoja riitti. Tunnetusti kesäisin perheet tykkäävät lähteä lomareissuille ja sillä välin hoitajalle on tarvetta, jos eivät voi ottaa lemmikkieläimiään mukaan reissulle. 4H-työpalvelukoulutuksen kautta tuli siivouskeikkoja mm. ikkunanpesua ja perussiivousta.

Kannattaa siis tutustua 4H-järjestön sivuihin http://www.4h.fi/, josta löydät tietoa erilaisista kursseista ja koulutuksista sekä oman yhdistyksen nettisivuilta saa myös paljon tietoa. Suosittelen myös ottamaan omaan toiminnanjohtajaan yhteyttä, jos sinulla on kiinnostusta työntekoon, sillä yhdessä pääsette varmasti yhteisymmärrykseen mitä hommia 4H:lla olisi tarjota sinulle.

Muista myös 4H-yrityksen mahdollisuus. Jos sinulla on jo hyvä idea, niin kesähän olisi oiva aika aloittaa toiminta? Mitäpä jos perustaisit oman pitopalvelun, kotipalvelun tai mikä sinua kiinnostaakaan? Mahdollisuudet ovat rajattomat, kunhan päästät oman luovuutesi valloilleen.

Älkää kuitenkaan unohtako työn ohella hauskanpitoa! 4H-yhdistykset tarjoavat erilaisia retkiä ja leirejä myös kesän aikana, joissa nuoret kohtaavat ja yhdessätekemistä riittää.

Oikein ihanaa kesän odotusta! :)

keskiviikko, 1. helmikuuta 2012

Tulevaisuuden suuntia

Hei vaan ja mukavaa uutta vuotta! Siitä onkin vierähtänyt aikaa, kun edellisen kerran olemme tänne blogiin kirjoittaneet…

Alkuvuosi on ollut itselleni jännittävää aikaa. On täytynyt miettiä tulevaisuutta, päämääriä ja tavoitteita; mihin suuntaan elämää haluaisi viedä.  Samanlainen tilanne on koko valtakunnassamme; tällä hetkellä elämme presidentin vaalien kuumaa aikaa vaalikierrosten välissä, syksyllä on vuorossa kunnallisvaalit,  esityksiä muutoksista on koko ajan työn alla, Eurooppa on ollut jo pitkään huonossa tilanteessa. Nämä kaikki vaikuttavat meidän jokaisen elämään. Ne ovat isoja ja tärkeitä asioita, joissa päämäärät ja tavoitteet on tärkeässä asemassa.
Elämme muutosten aikaa myös 4H:ssa ja NuToKussa. Kokoonnuimme NuToKun kanssa 4H-liiton tiloissa Helsingissä muutama viikko sitten, ja tapaamisessa käsittelimme paljon NuToKun asemaa, tulevaisuutta, päämääriä ja tavoitteita. Varmaa kun on, ettei Valtakunnallista parlamenttia tänä vuonna tulla järjestämään valtionavun leikkauksen vuoksi. Tämän vuoksi NuToKu 2011 -2012 jatkaa tämän vuoden loppuun saakka, siis puoli vuotta pidempään kuin mitä kausi on tähän asti normaalisti ollut. Ensi vuosi on pohdinnan ja suunnittelun alla. 
Vaikka tulevaisuudesta ei ole vielä täysin selviä suuntia, on nämä risteyskohdat aina myös hyvin antoisia. Jälkeenpäin katsellessa näistä oppii paljon. :)
Meihin NuToKulaisiin saa yhteyden sähköpostin ja Facebookin kautta. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@4h.fi. Ota ihmeessä yhteyttä, jos on jotain asiaa tai kysyttävää mielessä! :)
Pakkaspäivän terkuin
Sanna
Ps. Onnea kaikille 4H-stipendiaateille!! :)





                                                                                                                                                                                                                                        Kuva: Terhi Liimatainen

tiistai, 15. marraskuuta 2011

4H harrastuksena erityislapsille ja -nuorille

Oletteko koskaan miettineet, että 4H-kerhoissa käy pitkälti kaikinpuolin terveitä ja liikuntarajoittamattomia lapsia ja nuoria. Olisiko myös pyörätuolissa istuvan lapsen mahdollisuus osallistua 4H:n toimintaan. Entäpä kehitysvammaisen tai näkö- tai kuulovammaisen? Tottakai!

Lähihoitajaopiskelijana minulle tuli näitä ajatuksia mieleen, kun kiertelin apuvälinemessuilla Tampereella perjantaina 11.11.2011. Siellä oli uskomattoman paljon erilaisia apuvälineitä erityisryhmille ja myös minunlaiseni, jotka kävelevät ja aistit pelaavat, pääsivät kokeilemaan näitä välineitä.

Liikuntamaasta sain varsinkin paljon ideoita erityisryhmien ohjaukseen. Eri näytteilleasettajien pisteillä oli mm. uinti pelikonsolin avulla, mahalauta, puhallustikka, sokkopingis ja paljon muita lajeja. Alaraajahalvaantunut voi tehdä paljon käsillään, joten hänelläkin onnistuu lähes kaikki kerhossa tekeminen, kunhan vain vähän soveltaa. Soveltaminen olisi muutenkin tärkeä taito kerhonohjauksessa, sillä aina kaikki ei mene niinkuin on suunnitellut.

Miettikää, jos teidän kerhoonne tulisi jollakin tavalla vammautunut lapsi, mitä kaikkea voisitte tehdä? Netistä löytyy myös paljon materiaalia mm. erityisryhmien liikuntaan, jota voi käyttää hyväkseen aivan terveidenkin lasten kanssa. Erilaiset liikuntapäivät voisivat kuuluakin kerhokausien aihepiiriin, joissa voisi kokeilla myös erityisryhmille tarkoitettuja välineitä. Tällainen mahdollisuus olisi avartava aivan jokaiselle, sillä eihän sitä edes ymmärrä kuinka paljon erityislapsetkin voivat tehdä, sillä välineitä tekemiseen löytyy mielin määrin. Ja kokoajan kehitellään lisää.

Muistakaa, että kehitysvammaisuus tai muu sairaus tai vamma on vain osa lapsen persoonallisuutta. Mikseipä siis myös erityslapset olisi tervetulleita 4H-kerhoon?

maanantai, 31. lokakuuta 2011

Ilolla ja ideoilla eteenpäin

Viikonloppuna olimme Suskin, JPn ja Ellin kanssa Jyväskylän keskustassa Busines 2011-tapahtumassa. Tapahtuma keräsi 4H-yrittäjiä ympäri Suomen; paikalla oli n. 100 innokasta 4H-yrittäjää tai 4H-yrittäjyyttä pohtivaa nuorta. Oli mielettömän ihanaa huomata, kuinka innostuneita ja yrittäjyydestä kiinostuneita tapahtuman osallistujat olivat! Kiitos kaikille ihanille ihmisille mukavista kahdesta päivästä!:)

                                                Keski-Suomalaisia 4H-yrittäjiä yritystorilla Busineksessä

Nyt kun valtionavun leikkausuhkan vuoksi ensi vuoden valtakunnalliset tapahtumat ovat vaarassa peruuntua, on meidän nuorten aika itse aktivoitua entistä enemmän tekemään itsellemme mieluista 4H-toimintaa. Koska piiri- ja yhdistystasollakin raha vähenee,on raha toimintaan löydettävä muualta. Moniin rahalähteisiin tarvitaan aikuisen apua rahan saamiseksi, mutta on myös useita tapoja, joilla nuoret voivat itse kerätä rahaa toimintoihinsa. Tässä muutamia, itse tai lähipiirissä kokeiltuja ja hyväksi havaittuja "rahalähteitä":
1. Työnteko. Monilla yrityksillä, organisaatioilla ja yhteisöillä on monia hommia, esim. siivousta, jonka voisivat ulkoistaa vaikkapa nuorten ryhmälle. Lukioaikana kävime luokkani kanssa paikallisella sahalla mättämässä purua muutamina viikonloppuina. Kun joka kerralla oli eri ihmiset tekemässä, ei yksittäisen ihmisen hommat tulleet liian suuriksi. Ja minkätahansa työn tekeminen on hauskaa, kun on hyvä ryhmä!
2. Sponsorit. Parisen vuotta sitten tahdoin tehdä tanssitapahtuman, jossa olisi ainakin 30 tanssijaa. Tapahtuma päätettiin järjestää, mutta hankerahaa ei ollut tapahtumaan enää saatavissa; hakuajat olivat menneet ohi. Mietimme, että mitä teemme, koska tapahtumaa ei aijottu perua, kun se kerta oli päätetty järjestää. Päätimme, että etsimme tapahtumalle sponsoreita. Kirjoitin Hankasalmelaisille yrityksille kirjeen, joita me tapahtuman järjestäjänuoret lähtimme, annoimme lasten mukana ja veimme yrittäjille käteen asti. Rahaa tuli sen verran, että Saman kalpean kuun alla - tanssien tarinaa-tapahtuma järjestettiin samana syksynä. Yrittäjien lisäksi sponsoritukea voi hakea esim kunnalta.
3. Myyjäiset. Saman kalpean kuun alla- tapahtumaa varten pidimme paikallisilla markkinoilla kakkupuotia, jossa myimme erilaisia kuivakakkuja. Kaikki kakut myytiin, ja rahaa tapahtumakassaan kilisi.
4. Homma- / Mahis-raha. Nuorten akatemia jakaa nuorille tarkoitettua hankerahaa Homma- ja Mahis-projekteille. Hommarahaa voi hakea kuka vaan, Mahis-hankkeen hakemiseen tarvitaan Mahisohjaaja-koulutuksen käynyt täysi-ikäinen.
5. Lions-klubit. Monet Leijonat antavat nuorten projektelle ja retkille rahallista sponsoriapua. Vastapalveluksena nuoret käyvät esittelemässä ja kertomassa projektistaan / retkistään klubin jäsenille.
6.Cimo ja Youth in Action-ohjelma. Youth in Action on EU:n nuorten aktiivisuutta kannustava hankeohjelma, josta voi hakea hankerahaa nuorten projekteille ja hankkeille. Hankkeen kirjoittaminen ja raportointi on melko työlästä, mutta hakijoita ohjetaan Cimosta mm. hakemisen tekemisessä niin paljon kuin apua kehtaa kysyä. Cimon ohjelmista voi hakea rahoitusta nuorten omien ryhmien tempauksille ja hankkeille, esim. ulkomaan vaihtoon, mutta myös mm. 4H-yhdistyksen hankkeille. Itse olen kirjoittanut viime päivät hankehakemusta Nuorisovaikuttajat projektiin.

Näitä kaikkia konsteja voi myös käyttää yhdistyksen rahainhankinnassa. Toivottavasti vinkeistä olisi jollekin apua, ja ensi vuonnakin järjestettäisiin monia hienoja nuorten tapahtumia, vaikka liiton tapahtumat jäsisikin ensi vuonna väliin!

                                  Tanssijoita Saman kalpean kuun alla - tanssien tarinaa-tapahtumassa vuonna 2008

Iloista ja idearikasta syksyä toivottaen

Sanna :)

torstai, 20. lokakuuta 2011

Kaikille miettimistä

Olen itse parikymppinen tervolalaislähtöinen kymmenen vuoden ajan 4H:ssa toiminut aktiivi. 4H uraani on mahtunut kerhoissa olemista, kerhojen ohjaamista, yrityskokeiluja, työpalvelua sekä hienoa vapaaehtoistyötä ja kansalaisaktiivisuudeksi laskettavaa toimintaa.

Tällä hetkellä olen Suomen 4H-liiton presidentti, joksi minut valittiin nuorten parlamentissa Espoossa toukokuussa.  Tämän jälkeen minusta on kasvanut nopeasti erittäin aktiivinen kansalainen ja olen lähtenyt moneen mukaan. Ilman tätä kokemusta olisin luultavasti hyvin passiivinen, eikä minua kiinnostaisi muiden asiat tai kannanotto meitä kaikkia koskeviin asioihin.
Pressaksi valitsemisen jälkeen olen tullut valituksi myös Plan Suomen Johto- ja Suunnitteluryhmään ja teen erilaisia projekteja myös siellä. Olen tällä hetkellä myös ehdolla Lapin Ylioppilaskunnan vaaleissa. Olen aktivoitunut myös poliittisella kentällä. Nämä kaikki hienot kokemukset olisivat jääneet minulta välistä ilman 4H-toimintaa.

4H kasvattaa siis aktiivisia kansalaisia, joita tulevaisuuden Suomi tarvitsee. Miksi siis tältä hienolta järjestöltä halutaan leikata valtionapua?

Kuulin juuri, että säästöjen vuoksi ensi vuoden nuorten parlamentti joudutaan perumaan. Olen tyrmistynyt. Miksi juuri tämä nuoria aktivoiva tapahtuma joudutaan perumaan, jonka kautta monet ovat heränneet aktiivisiksi kansalaisiksi? Eikö nuorien saattaminen kansalaisaktiiviseen toimintaan ole suotavaa? Eikö kaikkien tulisi olla kiinnostuneita edes vähän muistakin kuin itsestään? Mielestäni Suomi kehity tälläsella menolla, jossa nuoret eivät osaa ajatella muita kuin itseään ja omia valintojaan.

Miksi näin hieno, myös maakuntien nuorien elämää rikastuttava, järjestö halutaan ajaa ahtaalle? Halutaanko elämä lakkauttaa maakunnista? Eikö maaseudun nuorilla ole väliä Suomen tulevaisuuden kannalta?

Elli-Noora Varajärvi


keskiviikko, 28. syyskuuta 2011

Syksyllä tapahtuu

Olemme päässeet siihen aikaa kun puustakin lehdet alkavat tippuilla ja jossakin päin Suomea on päästy ensilumen tunnelmiin... Tässä syksyllä on tapahtunut aika paljon, mutta suurimman huomion on saanut kuitenkin VM säästöt ensi vuodelle. 

Valtiomme säästötoimet olivat aika rajuja monen nuorisojärjestön kannalta. Kun seurasin edunkunnan kyselytuntia jossa sai kysellä valtion ensivuoden budjektia, moni kysyi miksi pitää ottaa nuorisojärjestöiltä apurahoja pois?

Kävimpä muuten tässä lähiaikoina Hämeenlinnassa Ahvenistossa, koulun puolesta esittelessä koulutustarjontaa yläasteikäisille. He osallistuivat tälläiseen luontopolkuun jonka varrella olivat eri alojen toimijoita jotka esittelivät omassa pisteessä omaan osaamisalaansa. 
Päivä meni silloin aika nopeasti, kun on mukava toimia nuorien kanssa.
Seuraava etappini taitaa olla näillä näkymin Jyväskylässä Bisness2011. 


Mutta hyviä syksyn jatkoja minun puolestani

J-P Lindroth